PIENI ASKELIA kohti unelmointia – tarinallista ryhmänohjausta päihdekuntoutujille

 

 

 

 

 

Toteutimme syksyllä 2020 ryhmänohjausta päihdekuntoutujille kirjallisuusterapeuttisia menetelmiä soveltaen osana opinnäytetyötä Diakonia-ammattikorkeakoulussa. Ohjaajina meitä oli kaksi sosionomiopiskelijaa, joista toisella on kirjallisuusterapiaohjaajan pätevyys. Ryhmätoiminta tapahtui Kalliola Oy:n asumisyksikössä joka toinen viikko noin kahden kuukauden aikana. Osallistujat olivat eri-ikäisiä miehiä. Yhteisössä ei ollut tarjottu juurikaan ohjattua ryhmätoimintaa näille kuntoutujille.

Teksti: Ilse Nyberg

Toiminnan tavoitteiksi nimesimme osallistujien minäkuvan vahvistamisen, voimavarojen ja resilienssin tukemisen sekä oman toipumistarinan sanoittamisen. Tarkoitus oli myös suunnata katsetta tulevaisuuteen sekä uskaltaa hiukan unelmoida.

Osallistujia pienryhmässä oli kolmesta neljään asukasta, jotka kokoontuivat vapaa-ajallaan talon yhteistilassa. Aloituskerralla me opiskelijat kerroimme ryhmän menetelmistä ja opinnäytetyömme ideasta. Sitten tutustuimme toisiimme pienillä kirjoitusharjoituksilla sekä vapaan kahvittelun merkeissä. Ryhmän jäsenet olivat mukana avoimin mielin, ja kohtaaminen oli ilahduttavan luontevaa.

Toisella tapaamiskerralla käsiteltiin omaa arkea ja sen vahvuuksia. Harjoituksessa kirjoitettiin arjesta käyttäen apuna ohjaajien valmistelemia sanalappuja. Lapuissa oli arkisia sanoja, kuten esimerkiksi “koti”, “läheiset”, “tupakkatauko”, “työ”, “väsymys”. Ryhmän jäsenet kirjoittivat nopeasti, keskustellen ja vitsaillen harjoituksen aikana. Sanalaput toimivat hyvin. Osallistujat käyttivät niitä ahkerasti virikkeinä omalle tekstilleen. Seuraavalla kerralla ryhmässä irroteltiin sanalapuilla, kuvailtiin omaa voimapaikkaa ja tutkittiin kunkin “mielen repusta” löytyviä taakkoja sekä eväitä elämänmatkan varrelta. Virikkeinä oli hiljaista taustamusiikkia ja kuvia repuista.

Neljännellä tapaamisella “Omat jalat” -harjoituksessa tunnusteltiin aluksi omia jalkoja pienellä rentoutusharjoituksella. Sitten riisuttiin kengät ja piirrettiin omat jalat suurelle paperille. Vasempaan jalkaan kirjoitettiin haasteita, joista on selvitty ja keinoja siihen. Oikeaan jalkaan tulivat toiveet, tavoitteet sekä askeleet eteenpäin. Jalat menivät joillakin iloisesti sekaisin, mutta se ei haitannut. Jakamisessa kaikki halusivat lukea tekstinsä ääneen ja keskustelua syntyi, kun toisten kokemukset tulivat lähelle itseä.

Esimerkkejä koetuista haasteista:

Syntyi tuskan kautta halukkuus lopettaa huumeet ja alkoholi.
Kuntoutus, missä olin ei tuntunut helpolta.
Väkivalta. Laiskuus. Vankila.

Askeleita eteenpäin:
Elämää selvin päin. Hakeutuminen terapiaan. Tykkään käydä salilla.
Piirtäminen. Urheilu. Uudet ystävyyssuhteet.
Oma asunto. Koira. Saada pää tasapainoon.

Neljäs ryhmänohjaus jäi ikävä kyllä viimeiseksi tiukentuneiden koronarajoitusten vuoksi. Miehet eivät halunneet lopetuskerran tapaamista etäyhteyksin. Onneksi olimme ehtineet kerätä palautteita ja dokumentoida osallistujien tekstejä heidän luvallaan. Palautteissa tuotiin esiin kiitollisuuden tunnetta, omien kokemusten sanoittamisen vaikeutta ja pysähtymistä pohtimaan omaa elämää. Hiljentyminen ja rauhoittuminen koettiin hyväksi arjen keskellä.

Loppupalaverissa yhteistyötahon Kalliolan ohjaajien kanssa kävimme läpi ryhmätoiminnan onnistumisia ja haasteita. Rajoituksina oli tapaamisten vähäinen määrä samoin kuin ryhmän pieni koko. Ajoittain joidenkin oli vaikeaa keskittyä ja antaa toisille rauhaa. Tähän auttoi hiljainen taustamusiikki. Ryhmässä kirjoittaminen voisi ohjaajien mukaan toimia kohderyhmälle tulevaisuudessakin hyvin muiden menetelmien ohella. Päihdekuntoutujien ei välttämättä ole helppoa unelmoida tulevasta ja tämän tyyppiset harjoitukset voisivat rohkaista siihen.

Kirjoittaminen pienryhmässämme toimi paljolti keskustelujen virittäjänä ja lähtökohtana kokemusten jakamiseen. Kuitenkin kirjoittamisella oli paikkansa itsereflektion mahdollistajana. Sen avulla päästiin tarkastelemaan omia ajatuksia sekä sanoittamaan omaa tarinaa. Miesten tekstit olivat enimmäkseen sanoja tai lauseita, joista saattoi kehkeytyä eheämpiä tarinoita yhdessä jakaen, keskustellen ja kuunnellen. Kirjallisuusterapeuttiset harjoitukset toivat esiin monia voimaannuttavia asioita miesten elämästä, mutta myös kipukohtia sivuttiin.

Pyrimme ryhmän ohjaajina luomaan arvostavaa ilmapiiriä ja rohkaisemaan avointa vuoropuhelua osallistujille. Ryhmänohjaus oli meille ohjaajille kiinnostava ja palkitseva kokemus. Olimme kaikki myös iloisia mahdollisuudesta kokoontua kasvokkain muutaman kerran koronapandemian aikana.

Sanalapuilla irrottelussa syntyneet osallistujien runot:

Metsä huutaa merelle: saatanan paranoidi
meri vastaa: mene kuntouttavaan
kirsikankukka sovittelee riitaa
opetelkaa synergiaa ja vuorovaikutussuhteita
tai olkaa toimeliaita kurjia.

Minä pidän metsästä
Siellä on perkeleen hiljaista
Kahvia juon ja kirjoitan runoa
Metsässä on suureellinen olo
Parempi täällä kuin betoniviidakossa
Ruoka on hiivatin hyvää
Ihailen ruusupuskaa

Ilse Nyberg on kirjallisuusterapiaohjaaja ja sosionomiopiskelija.