Kirjallisuusterapia

VALLOITA SISÄINEN VUORESI -kirjoituspaja Ristiinassa 4.–7.7.2024

Mistä unelmoit? Mikä estää unelmien toteuttamisen? Kaipaatko jotain uutta elämääsi, mutta et ihan tiedä, mitä se olisi? Ehkä olet vain hengähdystauon tarpeessa? Yöveden Ateljeekodissa on tarjolla kauniita maisemia, uusia ihmisiä ja rentoa itsetutkiskelua – jo viidennen kerran sisäisen vuoren valloituksen merkeissä!

Osallistujien toiveita on kuultu, ja tänä vuonna valloitamme sisäistä vuortamme päivän aiempaa pitempään! Viihdymme Yöveden Ateljeekodissa kolme yötä paikan emännän, taiteilija Katja Antonoffin, vieraina. Kirjallisuusterapiaohjaaja Sari Kortesojan ohjauksessa teemme erilaisia kirjallisuusterapeuttisia harjoituksia, joilla kaivelemme esiin oivalluksia, haaveita, toiveita. Ehkä jopa sellaisia, joita et tiennyt olevankaan. Aiempaa kirjoittamiskokemusta et tarvitse – ainoastaan rohkeutta tutkia, mitä paperille ilmestyy. 

Pitkän viikonlopun aikana saat keskittyä itseesi ja hyvinvointiisi. Ateljeekodin Katja loihtii herkulliset ruuat, yli 160-vuotias sauna hellii kehoa ja ehkä jopa pulahdat kesäiseen Yöveteen. Sään salliessa teemme veneretken Astuvansalmen kalliomaalauksille tutkimaan esi-isiemme viestejä. Lauantai-iltana nautimme yhdessä juhlaillallisen. Tervetuloa matkalle sisäisen vuoresi huipulle!

Aika ja paikka: 4.–7.7.2024 Yöveden Ateljeekodissa Ristiinassa:
to 4.7. klo 17–19, pe 5.7. klo 10–17, la 6.7. klo 10–15 & juhlaillallinen klo 19 ja su 7.7. klo 10–15
Tarkempi ohjelma julkaistaan myöhemmin.

Kurssimaksu 380 € sisältää kurssiohjelman, lounaan ja päivällisen (sekä alvin). Kurssin voi maksaa myös ePassilla!
Majoitus 1–2 hh 40–60 €/yö. Sisältää aamupalan, iltapalan ja saunan (sekä alvin).
Yöpyjille rantasauna yli 160-vuotiaassa saunassa sekä aamupala. Ajatuksia ja kokemuksia on mukava jatkaa myös iltasella.

Lisätietoja: Valloita sisäinen vuoresi, heinäkuu 2024