ESITTELYSSÄ Colm Bairéad: Hiljainen tyttö

Colm Bairéad: Hiljainen tyttö 2022

Teksti: Mervi Nyfors

Maailman ihanin tyttö

Hiljainen tyttö (An Cailín Ciúin) on Claire Keeganin kirjaan Foster perustuva ja irlantilaisen Colm Bairéadin käsikirjoittama ja ohjaama, pääosin iirinkielinen draamaelokuva vuodelta 2022. Se on ollut Oscar-ehdokkaana parhaan kansainvälisen elokuvan kategoriassa vuonna 2023 ja on voittanut parhaan elokuvan palkinnon Berliinin elokuvajuhlien Generation Kplus -sarjassa vuonna 2022.

Tarina sijoittuu Irlantiin 80-luvun maaseudulle. Monilapsisen ja vähävaraisen perheen 9-vuotias herkkä ja vähäpuheinen tytär Cáit (Catherine Clinch) lähetetään kesäksi sukulaisten luo maatilalle, pois viimeisillään raskaana olevan äitinsä, sekä juopottelua ja uhkapelaamista harrastavan isänsä jaloista.

Hiljainen tyttö on kuin 2000-luvun elokuvaversio Tove Janssonin novellista Kertomus näkymättömästä lapsesta vuodelta 1962. Janssonin novellissa tätinsä kaltoin kohtelemaksi tullut Ninni on muuttunut näkymättömäksi ollakseen mahdollisimman vähän vaivaksi muille ja viedäkseen mahdollisimman vähän tilaa. Tuu-tikki tuo Ninnin muumiperheen luo ja pikkuhiljaa Muumimamman myötätuntoinen hoiva ja sen myötä tytön itsestään löytämä oma voima muuttavat hänet jälleen näkyväksi.

Elokuvassa Hiljainen tyttö Cáit on perheensä ja lähipiirinsä väheksymä, sivuutettu ja suorastaan oman onnensa nojaan hylätty lapsi, joka on tottunut piiloutumaan. Peltoon, sängyn alle, kuoreensa, milloin mihinkin. Kilttiä ja hiljaista tyttöä pidetään riesana ja maanvaivana, lähinnä siksi, että hän on omassa ympäristössään erilainen. Lasta ei arvosteta omana persoonanaan, vaan häntä kommentoidaan, pääosin negatiivisesti, kuin esinettä, joka on joka paikassa harmina ja tiellä. Hän on perheensä mukaan liian hiljainen, aiheuttaa hankaluuksia ja syö liikaa.

Uudessa ympristössä äidin puolen sukulaisten luona tyttö saa osakseen täysin erilaista kohtelua: lempeää, empaattista ja arvostavaa. Sukulaisperhe on menettänyt ainoan poikansa onnettomuudessa. Perheen äiti Eibhlín (Carrie Crowley) käytännössä hoivaa Cáitin näkyväksi. Pesee hellävaroen, pukee, harjaa väsymättä hiuksia, opettaa lempeästi talon askareita, kysyy tämän mielipidettä. Eibhlínin laskiessa hiusharjan vetoja, hän piirtää samaan aikaan hitaasti esille tytön ääriviivoja. Pian Cáitia vaivannut kiusallinen yökastelukin loppuu.

Perheen isä Seán (Andrew Bennett) on aluksi varautuneempi, mutta hänen ja Cáitin välinen suhde muuttuu pikkuhiljaa läheisemmäksi. Seán puolustaa Cáitia arvostelijoilta ja toteaa tytölle: You don’t ever have to say anything. Always remember that. Many’s the person missed the opportunity to say nothing and lost much because of it. Toisin sanoen: saat olla juuri sellainen kuin olet ja olet hyvä omana itsenäsi. Maailmassa on aivan liikaa turhaa, loputonta puhetta ja liian vähän hiljaisuutta.

Elokuva on kaunis ja vähäeleinen. Esittelyni otsikko Maailman ihanin tyttö viittaa elokuvan suloisen päähenkilön lisäksi valokuvaaja, taide- ja sosiaalikasvattaja Miina Savolaisen voimauttavaan valokuvaprojektiin, jonka teemana on lempeä katse. Hiljaisessa tytössä tämä lempeä katse eheyttää, parantaa, vahvistaa ja tekee näkyväksi.

Elokuvan loppukohtaus, jossa Cáitin on kesän päättyessä palattava oman perheensä luo, on riipaiseva. Se herättää surun päähenkilön puolesta. Lapsi on aikuisten armoilla eikä voi valita kasvuympäristöään. Sen lisäksi kohtaus suuntaa huomion omaan sisäiseen lapseen: onko se tullut nähdyksi, kuulluksi, huomioiduksi ja arvostetuksi?

Katse voi olla lempeä ja hyväksyvä tai kova ja tuomitseva. Elokuvassa näytetään ne molemmat ja lisäksi se, mitä erilaisista tavoista katsoa itseä ja toista voi seurata.