Sini Heikkilä: Kesän ensimmäinen pääskynen. Omakustanne, 2020.

Isovanhempien tarina, avain itseen

Teksti: Helena Hietaniemi

Sini Heikkilän 135-sivuinen omakustanne Kesän ensimmäinen pääskynen koostuu 83-sivuisesta pienoisromaanista Aurinkolintu sekä päiväkirjaosuudesta, jossa kirjoittaja kertoo Aurinkolinnun synnyn vaikuttimista. Heikkilällä on ollut tarve tunnistaa ja ymmärtää omia taakkasiirtymiään ja tunnelukkojaan omien isovanhempiensa tarinan avulla.

Heikkilän arvokkaana lähteenä Aurinkolinnussa on isovanhempien kirjeenvaihto toisiinsa rakastuneina nuorina ja myöhemmin sodan erottamana avioparina. Romaanissa he ovat Solja ja Einar. Myös isoäidin muistivihko on merkittävä lähde Soljan sisäisille mietteille yhteiselossa Einarin kanssa.

Tarina sijoittuu maaseudulle sotia edeltävään ja sotien jälkeiseen aikaan. Kummankin tausta antaa ajalleen ja ympäristölleen tyypilliset niukat ainekset keskustelevaan tunnesuhteeseen. Toisissaan he näkevät yhteisen onnellisen tulevaisuuden. Oma maatila on heidän yhteinen haaveensa ja sellaisen he saavatkin hankituksi. Työtä on paljon, mutta Solja on väsyneenäkin onnellinen. Einar sen sijaan on jo ruvennut tiuskimaan väsymystään. Solja ajattelee, että hyvä vaimo on viisas ja ymmärtäväinen. Pian pariskunnalla kolme lasta.

Einar lääkitsee tyytymättömyyttään yhä enenevästi alkoholilla.  Lapset joutuvat kuuntelemaan vanhempiensa huutoa. Kun Einar lähtee sotaan, Soljan vastuulle jäävät lapset ja tilan työt. Sodasta palaa henkisesti ja ruumiillisesti haavoittunut mies. Soljakin on kovettunut. Kun hän huomaa loukkaavansa, hänen ei tee mieli pyytää anteeksi. Näin kirjoittaja kuvaa rakkauden muuttumista välinpitämättömyydeksi.

Tiiviissä pikku romaanissa Sini Heikkilä onnistuu tavoittamaan niin päähenkilöidensä, erityisesti Soljan, yksityisen kokemuksen kuin onnettoman avioliiton yleispätevän kuvauksen. Vuosien saatossa pari ajautuu käytökseen ja sanoihin, joita vihaa, mutta ei osaa muutakaan. Se on keino saavuttaa läheisyys – vaikka kieroutunutkin.

Päiväkirjaosuudessa kirjoittaja kertoo, että hänen oman elämänsä kriisi toimi sysäyksenä Soljan ja Einarin fiktiiviselle tarinalle. Heikkilän matkasta itseensä tulee sisäisen lapsen ja sen surun kohtaamista yhä uudestaan. Hän löytää kirjoja kuten Anna Kåverin Elämää, ei taistelua ja Pirkko Siltalan Taakkasiirtymä. Hän käy kirjoituskurssin ja opiskelee positiivista psykologiaa. Ne kaikki auttavat häntä oman itsensä kohtaamisessa.

Kirjan vahva viesti on se, että kirjoittamalla voi tunnistaa tunteensa, ymmärtää reaktioitaan, käyttäytymistään ja vaikeuksiaan. Itseymmärrystä ja -myötätuntoa kasvattaa myös se, että kirjoittamalla eläytyy niiden ihmisten elämään, jotka ovat vaikuttaneet omaan muokkautumiseen ihmisenä.

Helena Hietaniemi on toimittaja ja kirjallisuusterapiaohjaaja.