Kirjallisuusterapia

ILSE NYBERG esittelee Taiteiden yön runoesityksen

Valo tulee ikkunoista tyhjään huoneeseen

Taiteiden yön runoesitys verkossa 20.8.2020

Teksti: Ilse Nyberg

Tänä vuonna Suomen Kirjallisuusterapiayhdistys ry toteutti Jaana Huldénin ja Heli Hulmin runollisen esityksen ”Tyhjä huone on kuin taivaalle suunnattu iso kiikari”. Koronavirustilanteen vuoksi perutun Helsingin Taiteiden yön takia esitys toteutui verkon kautta perinteisen Kallion kirjaston tilaisuuden sijaan. Esityksessä kuultiin runoja mm. Tomas Transströmeriltä, Bo Carpelanilta, Pentti Saaritsalta ja Johanna Venholta.

On elokuun helteinen ilta ja istun yksin huoneessa verkon äärellä. Maailma on muuttunut, nyt on uudenlainen Taiteiden yö. Jaana Huldénin ja Heli Hulmin esitys kuljettaa minua erilaisiin tiloihin sekä maisemiin runojen matkassa, taustana Suomenlinnan merelliset ja historialliset näkymät.

Anja Erämajan runossa ”Kaikki te kiertävät tunteet ja tuskat” huhuillaan kaiken maailman tallaajia esittäjän matkatessa lautalla kohti Suomenlinnaa. Meitä herätellään ja kutsutaan kotiin – olemme kaikki lopulta samassa veneessä, yhteisellä elämän matkalla. Runossa viitataan ilman ohenemiseen ja toivon vähentymiseen, mikä tuo mieleeni niin vanhenemisen kuin myös huolen tulevaisuudesta ilmastonmuutoksen kourissa.

Mitä on astua sisään tyhjään huoneeseen tai avata ovi uuteen kotiin? Monesti tällä runomatkalla kulkija kohtaa itsensä, ehkä pelkonsa, yksinäisyytensä tai toivonsa. Johanna Venhon runossa ”Kasvoin pitkin kevättalvia” liikutaan huhtikuun tuulissa, savun hajussa ja eri mielentiloissa kiertäen samoja reittejä aina uudestaan. Painetaan naamaa ikkunaan sitkeästi, kunnes tulee kokemus itsensä löytämisestä: ”Tässä tulee minä”. Venhon runosta jää mieleen toiston hyväksyminen ja merkitys arjen kantajana ihmisen kasvua saatellen.

Kohtaamisen teema tiivistyy mielestäni hauskasti ja koskettavasti Transströmerin runossa (”Preludeja 1–3”) esittäjien kulkiessa muurin kupeessa toisiaan kohden – hetken pysähdys ja kaksi totuutta kohtaavat, ulkoinen ja sisäinen. Tässä kaivatussa tai pelätyssä hetkessä voisi nähdä itsensä, kokonaisempana.

Bo Carpelanin runossa ”Aaveperspektiivi” tyhjä huone herättää henkiin kuvan edesmenneestä rakkaasta, joka katoaa pian varjoihin. Yksin oleminen on Carpelanin ”Erakkomaja”-runossa avaraa hiljaisuutta ja valoa, kuin palanen taivasta. Toisaalta tyhjennetty huoneisto, entinen koti, voi tuoda lähtijälle totuuden läsnäoloa. Tomas Transströmerin ”Preludissa” luopumisen ja surun lisäksi huoneeseen astuu keveä vapaus, kun ankkuri on irti ja kiikari suunnattu taivaalle. Matka uuteen voi alkaa!

Runoesitys verkossa herätti mielessäni kysymyksiä ja pohdintoja. Mietin, miltä voi tuntua kohdata ”tyhjä huone” itsessään. Ja miten siitä voisi toisille kertoa? Esitys kohotti arjesta ylemmäs, rentoutti ja viihdytti. Sen pystyi katsomaan uudestaan, jos halusi palata tietyn runon tunnelmaan. Vaikka katsojalle ei syntynyt intensiivistä jaettua kokemusta toisten kanssa, kutsui esitys kohtaamaan syvemmin omaa itseä. Yksinäistä ei kuitenkaan ollut, olivathan seurana niin runojen virtaavat sanat kuin myös hiljaista tarinaansa kertovat muurit, meri sekä taivaalle suunnatut kiikarit.

Tekstin kirjoittaja Ilse Nyberg on koulunkäyntiavustaja, kirjallisuusterapiaohjaaja ja sosionomiopiskelija.