|

Juhlavuoden huminaa

Eeva-Liisa Manneria mukaellen vuodenaikojen lähtö ja paluu alati hämmästyttävät minua. Montaa muutakin asiaa olen saanut elämässäni hämmästellä. Yksi on ajankulu. Siitä on kohta jo kolmekymmentä vuotta kun astelin tositarkoituksella Kallion kirjastoon Taiteiden yönä. Helsingin Sanomista olin lukenut, että siellä on Suomen Kirjallisuusterapiayhdistys ry esittäytymässä. Se kuulosti tapahtumalta, jossa halusin olla mukana enkä ole katunut. Historiaa alkaa olla Tarinoiden Mieli -tapahtumallakin jo seitsemän vuoden verran.

Tarinoiden Mieli ei petä

Tänä vuonna yhdistys täyttää komiat 45 vuotta ja edelleen ollaan Taiteiden yönä Kallion kirjastossa ja Tarinoiden Mieli -tapahtuma järjestetään jälleen. Se on saanut suuren suosion. Melkein joka kerta olemme olleet Suomenlinnassa ja se tuo tapahtumaan oman merellisen avaran tunnelmansa. Olemme hetken irti omalla saarellamme. Useimmiten Tarinoiden mielessä on ollut tarjolla luentoja ja työpajoja. On ollut myös tarinateatteria ja kuorolaulua. 

Nyt tapahtumatoimikunta halusi juhlavuoden kunniaksi tehdä päivästä hieman toisenlaisen. Lauantaina 19.9.2026 olemme koko päivän yhdessä ja saamme tehdä kaksi kirjallisuusterapiaharjoitusta isossa ryhmässä. Juhani Ihanus pitää itseoikeutetusti Tarinoiden Mielessä juhlapuheen. Päivi Kosonen kertoo meille narratiivisesta työskentelyotteesta kirjallisuusterapiassa ja Sari Kortesoja pitää tutkimuskatsauksen – mitä tutkimuskentällä tällä hetkellä tapahtuu? 

Jaana Huldén ja Mari Anttonen Runojen matkassa. Kuva Sari Kortesoja.

Iloa, liikutusta ja suuria tunteita luvassa

Iltapäivällä vuorossa on Elämäni Runo. Onko Elämäni biisi -ohjelma tuttu? Me viemme ohjelman konseptin runouden maailmaan. Kuusi kirjallisuusterapian ammattilaista Juhani Ihanus, Päivi Kosonen, Annamari Typpö, Armi Kurkikangas, Merja Kauppinen ja Marjukka Kaitakorpi tuovat mukanaan elämänsä runon. Se ei ole välttämättä maailman paras runo vaan runo joka on tälle henkilölle erityinen. Ehkä se on lapsuudesta asti kulkenut mukana tai vastalöydetty. Joka tapauksessa se kertoo tuojan tavasta ajatella tai ehkä jostakin hänen elämänvaiheestaan. 

Ville Havia ja minä lausumme runot ja kukaan muu kuin Tiia Katajamäki (jolle runot on lähetetty) ja runon tuoja eivät tiedä mikä on kenenkin tuoma runo. Saamme yhdessä arvuutella!

Tästä tulee hauskaa, viihdyttävää ja ehkä myös liikuttavaa. Olethan jo ilmoittautunut? Jos et, tee se viipymättä! https://forms.gle/47o2YXhPcPFLbXiW7

Jaana Huldénin runoesitys Hämeenlinnassa 25.7.2026. Kuva Ulla Myllymäki.

Koulutushaasteita

Kirjallisuusterapiakoulutuksia on tarjolla pitkin vuotta Helsingissä, Tampereella, Jyväskylässä, Turussa. Nyt olemme valitettavasti joutuneet ensi kerran myös perumaan/siirtämään joitakin koulutuksia koska hakijoita ei ole ollut tarpeeksi. Olemme kovasti pohtineet mistä tämä johtuu. Osaltaan varmasti siitä että aikuisopintotuki on nykyisen hallituksen toimesta lakkautettu ja osaltaan siitä että Suomessa on ollut pitkään jatkunut taloudellinen taantuma ja koulutukset ovat kalliita. Onneksi kuitenkin kirjallisuusterapiaohjaajat ja kirjallisuusterapeutit ohjaavat lyhyempiä kursseja ympäri Suomen. Tutustu tarjontaan uudistuneilla kotisivuillamme. Ja nythän talouden näkymät ovat jo lähteneet pieneen kasvuun! 

Joka tapauksessa näyttää siltä, että kiinnostus kirjallisuusterapiaan ei ole vähentynyt vaan päinvastoin lisääntynyt. Ihmiset hakevat yhä enemmän kokonaisvaltaisempia menetelmiä pelkän keskusteluhoidon rinnalle, ja kulttuurihyvinvoinnin merkitys on nostettu esiin myös monissa tutkimuksissa. Taiteelliset menetelmät kiinnostavat ihmisiä yhä enemmän terapiassa, työnohjauksessa, harrastuspiireissä ja kasvuryhmissä. 

Ilo päällimmäisenä

Minulla on mieluisa tehtävä ja kiitollinen mieli saadessani olla tämän elinvoimaisen yhdistyksen puheenjohtaja. Paljon me olemme tehneet yhdessä saadaksemme kirjallisuusterapian ilosanomaa vietyä eteenpäin. Ja paljon on töitä vielä onneksi edessä. Haasteita matkan varrelle on mahtunut, mutta Aleksis Kiven sanoin ”ilo siellä päällimmäisenä keikkuu”. 

Jaana Huldén 

Kirjoittaja on traumapsykoterapeutti, kouluttajapsykoterapeutti, kirjallisuusterapeutti ja työnohjaaja sekä Suomen Kirjallisuusterapiayhdistys ry:n pitkäaikainen puheenjohtaja.

Artikkelikuva: Suomenlinna on Tarinoiden Mieli -tapahtuman pääpaikka. Kuva Pexels kuvapankki.

Samankaltaiset artikkelit