Kirjallisuusterapia taiteen ja hyvinvoinnin tutkimuskentällä

Taiteen ja hyvinvoinnin tutkimuskenttä on tunnetusti kirjava. On taiteen ammattilaisia ja terveysammattilaisia, teoreetikkoja ja käytäntöjen tutkijoita, kaikilla oma ammatillinen identiteettinsä. Nimikkeiden ja käsitteiden yhteensovittamisessa on haasteensa.

Monialainen tutkimuskenttä

Osallistuin kesäkuun puolivälissä pohjoismaisen taiteiden ja hyvinvoinnin tutkimusverkoston (Nordic Arts and Health Research Network) aamuwebinaariin zoomissa. Seminaarin teemana oli taideterapioiden keskinäissuhteet. Osallistujia oli parisen kymmentä Suomesta, Norjasta, Ruotsista ja Britanniasta.   

Moniammatillinen ja monen taiteen alan toimijoista koostuva kenttä tarjoaa kuitenkin runsaasti mahdollisuuksia toimia yhdessä, tehdä tutkimusta, tuottaa hyvinvointia, kuten taideterapian professori Mimmu Rankanen (Oslo Metropolitan University) ja tanssiterapian professori Vicky Karkou (Edge Hill University, UK) toivat puheenvuoroissaan esille.

Kirjallisuudentutkija, kirjallisuusterapiakouluttaja Karoliina Maanmieli (Jyväskylän yliopisto) käsitteli omassa puheenvuorossaan kirjallisuuden ja hyvinvoinnin tutkimuksen kenttää Suomessa. Ala vaikuttaa erityisen sirpaleiselta; niin monia erilaisia, keskenään kilpailevia lukemismenetelmiä kirjallisuuden ja hyvinvoinnin tutkimuksen kentällä on.

Kirjallisuusterapian ja narratiivisen lääketieteen dialogi

Maanmieli otti esimerkiksi dialogin puutteen narratiivisen lääketieteen ja kirjallisuusterapian välillä. Vaikka olen onnekkaasti päässyt tekemään työtä narratiivisessa lääketieteessä ja saanut heiluttaa kohtuullisen vapaasti kirjallisuusterapian lippua yliopistolla, tunnistan kyllä itsekin tietyn turhautumisen tunteen joutuessani toisinaan puolustamaan kirjallisuusterapiaa akateemisissa piireissä. Kirjallisuusterapiaa ei tunneta, se sivuutetaan kokonaan tai sitä kritisoidaan kirjallisuuden välineellistämisestä – mielestäni epäoikeudenmukaisesti.  

Humanistisen lääke- ja terveystieteen kenttä on dynaaminen. Se on saanut kasvaa, kun sitä on viime vuosikymmeninä rahoitettu. Taidelähtöisen tutkimuksen kentällä käydäänkin valtakamppailua siitä, miten taiteen ja hyvinvoinnin tutkimusalue määritellään, millä nimellä siihen viitataan, millä ja kenen käsitteillä asioista puhutaan ja niin edelleen.

Kilpailu kuuluu olennaisesti tutkimusmaailmaan. Keskinäiseen vieraudentuntoon ja vähättelyyn ei kuitenkaan tarvitse olla taiteen ja hyvinvoinnin tutkimuksen kentällä aihetta. Siitä muistutti leppoisa pohjoismainen webinaari. Ja siitä muistutti aiemmin samalla viikolla Turun yliopistossa järjestetty kerronnallisen lääketieteen seminaari Opening Up: Narrative Medicine. Sain itsekin mahdollisuuden esitellä seminaarissa kerronnallisen lääketieteen kansainvälisille ja kotimaisille tutkijoille kirjallisuusterapeuttisia kirjallisuuspiirejä, joita ohjasimme Tyksin syöpäpotilaita hoitavalle henkilökunnalle. On hyvä, että on foorumeita ja mahdollisuuksia tutustua.

Samalla on kuitenkin sanottava, että jos meinaamme pitää kirjallisuusterapian pohjoismaisella, saati kansainvälisellä taiteen ja hyvinvoinnin tutkimuksen kentällä, meidän on alettava harjoitella sen sääntöjä. On oltava mukana kaikilla mahdollisilla tutkimusfoorumeilla, osallistuttava keskusteluun ja tuotava esiin näkökantojamme, kerrottava keitä me olemme ja mitä teemme ja miksi. Näin voimme tehdä toisille ymmärrettävämmäksi, mitä on kirjallisuusterapia ja mitä on kirjallisuusterapiatutkimus.  

Kirjallisuusterapiatutkimus meillä ja maailmalla

Vilkaisu Suomen Kirjallisuusterapiayhdistyksen uuden visuaalisen ilmeen saaneiden nettisivujen Tutkimus-osioon ilahduttaa. Miten runsas kirjallisuusterapiaan niveltyvä tutkimuskenttä on! Opinnäytteiden, väitöskirjojen ja post-doc -tutkimusten lista on melkoinen. Eniten tutkitaan terapeuttisen kirjoittamisen vaikutuksia. Lukemisen hoitavuuttakin tutkitaan. Tutkimushankkeissa aina vaan yllättää syöpätutkimuksen suosio.

Vuorovaikutteinen kirjallisuusterapia ei kuitenkaan ole pelkästään hoitavaa lukemista ja terapeuttista kirjoittamista. Olennaista on vuorovaikutteisuus ja taideterapeuttisen työhön liittyvät perusprosessit: ryhmä- ja ohjausprosessit. Kirjallisuusterapian perusprosesseihin kohdistuvaa tutkimusta alkaa jo olla olemassa, mutta tutkimustieto on sirpaleista, eikä täytä kaikilta osin nykyisiä tutkimusnäyttöön (evidence-based) liittyviä vaatimuksia. https://kirjallisuusterapia.net/kirjallisuusterapia/tutkimus/

Brittitutkijaryhmä Abigail Alfrey, Victoria Field, Ionna Xenophontes ja Sue Holttum esitti The Arts in Psychotherapy -lehdessä muutama vuosi sitten yli 500 vertaisarvioidun artikkelin pohjalta tekemänsä synteesin vuorovaikutteisen kirjallisuusterapian vaikuttavista mekanismeista. He nimesivät sen EFECT-malliksi, jossa E on engagement (sitouttaminen), F on feeling (tunnetietoisuus, E on exploring (merkityksen etsiminen), C on connecting (yhteyden luominen) ja T on transferring (ideoiden materialisointi).  

Nyt kun alamme kirjallisuusterapiassa rohkeammin astua kansainväliselle tutkimuskentälle, on esimerkiksi juuri EFECT-mallin pohjalta mahdollista kuvitella pohjoismaista tai eurooppalaista kirjallisuusterapiaan liittyvää tutkimushanketta. Se tuottaisi uutta tietoa kirjallisuusterapian hyvinvointivaikutuksista ja edistäisi kirjallisuusterapian hyväksymistä taideterapiaperheeseen, kansalliselle terapiakentälle ja akateemisiin taiteentutkimuksen piireihin.  Wot!

– Päivi Kosonen
Kirjoittaja on vanhempi erikoistutkija (Turun yliopisto), kirjallisuusterapeutti ja kirjallisuusterapiakouluttaja.

Artikkelikuva: Päivi Kosonen luennoimassa KerToi-menetelmästä Turun yliopistossa. Kuva: Sari Kortesoja.