Sanojen parantava voima on ikivanha

Sanojen parantava voima on ihmiskunnan historiassa yhtä vanhaa kuin sanojen ilmaisutaito. Varsinainen  kirjallisuusterapiatoiminta sai alkunsa Yhdysvalloissa ensimmäisen maailmansodan aikoihin. Sotaveteraanien viihdykkeeksi järjestettiin lukemista ja tätä toimintaa alettiin kutsua biblioterapiaksi (bibliotherapy).

Myöhemmin yleistyi käsite runoterapia (poetry therapy), jonka merkitys on laajempi kuin pelkkä runojen lukeminen. Suomessa vakiintui kirjallisuusterapia-nimitys.

Kirjallisuusterapeuttinen toiminta vilkastui Yhdysvalloissa 1930-luvulla

Kirjallisuusterapeuttinen toiminta vilkastui Yhdysvalloissa 1930-luvulla. Toiminta on alkanut kliinisellä puolella eli sairaaloissa ja hoitolaitoksissa ja levinnyt “siviilipuolelle” eli kirjastoihin ja muuallekin.

Runoterapian amerikkalaisia pioneereja ovat Eli Greifer ja Jack J. Leedy, jotka alkoivat vuonna 1959 kokeilla runoterapiaa brooklynilaisella psykiatrisella klinikalla.

New Yorkissa avattiin parantavan runon galleria 1930-luvulla

Greifer avasi jo 1930-luvulla New Yorkissa “Parantavan runon gallerian” (Remedy Rhyme Gallery), joka arkistoi runoja erilaisia terapeuttisia tarkoituksia varten.

Jack J. Leedy perusti vuonna 1969 runoterapiayhdistyksen. Yhdysvalloissa on nykyään runoterapiakeskuksia ja muutamissa yliopistoissa on alan opetusta. Ensimmäinen väitöskirja runoterapiasta on vuodelta 1949.

Lähde:

Juhani Ihanus (toim.): Kantavat sanat. Kirjastopalvelu 1989.